Hei taas kaikki pitkästä aikaa! Jos et ole lukenut informaatiotani poissaolostani, niin voit lukea sen tästä.
Koulussa mulla alkaa vaan yleiset aineet, joten simssiä tulee sitte varmaan pelattua vähä enempi, kuin muutaman kuluneen kuukauden aikana. Itsekin yritän saada luettua teidän tarinanne tähän päivään, mutta toivon kärsivällisyyttä teiltä. Mullakin on vaan se 24h vuorokaudessa, vaikka Napu oonki ;) Noni, menkääs lukemaan osaa! sitähän te ootte odottanu! :D


"No mitä kulta?" Keimo sanoi, ja silitti Mintun poskea, jonka Minttu kuitenkin keskeytti.
"Ei nyt oo aikaa tollaselle. Mä.... Meille... Mä sitä vaan et susta tulee isä", Minttu sanoi arasti änkyttäen.

"I-isä? ISÄ?!" Keimo toisti sanaa kauhuissaan, ja katsoi vuoroin Minttua, ja vuoroin hänen mahaansa tarkistaakseen, oliko tämä vain sairasta pilaa.
"Ni-niin", Minttu vahvisti.

"Mitä mä kuule nainen sanoin tuosta lasten hommaamisesta? Mähän sanoin, että vasta sitten joskus tosi monen vuoden päästä!" Keimo sanoi vihaisena.
"Muistan hyvinkin, mutta nyt on kuitenkin tilanne se, että meistä tulee vanhempia kuuden kuukauden sisällä!" Minttu puolustautui.

"Miten sä voit ottaa sen noin! Lasten tekijäksikö sä mut oot tänne hommannu, MITÄ?!" Keimo huusi vihaisena Mintulle. Minttu katsoi miestään kyynelkarpaloiden kirvotessa silmiin.
"Ni-niin siinä on kuitenki käyny. Ja mähän oon perijä, ja suvun pitää..."

Antero siirtyi seuraamaan sivusta riitaa.
"Tästä ei seuraa mitään hyvää", Antero voihki surullisena.

"Pitää ja pitää. Hommaat abortin, niin asia on ok", Keimo sanoi hiukan lauhtuneena.
"En varmana hommaa! Tää lapsi kasvaa mun sisällä ja mä oon sen äiti!" Minttu huusi kyynelten valuessa pitkin kasvoja. Keimon viha yltyi hänen sisällään entistä enemmän.

"Mä rakastan sua, susta tulis hyvä isä", Minttu yritti lepyttää.
"Älä selitä. Mä en sun kans rupea isäks", Keimo sanoi tylynä.

"Keimo, mitä sä nyt?!" Minttu itki, kun huomasi miehensä marssivan ulos.
"Mä jätän sut. Mä en kaipaa mun elämään mitään lapsia, joten jos mun ehdotus abortista ei mee läpi, saat elättää sen yksinäs. Mua ei kiinnosta, vaikka se tulis kesken pois, joten siinäpähän itket", Keimo sanoi erittäin vihaisena.
"Keimo, et sä voi tehdä noin! Mä... Mä rakastan sua!" Minttu huusi epätoivoisena Keimon perään, mutta Keimo oli jo mennyt.

Minttu meni makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteitaan ja samalla huomasi kännykkäänsä tulleen viestin.
"Hyvästi! Mä en sua enää rakasta!" Keimo oli kirjoittanut. Viestin luettuaan Minttu purskahti itkuun.

Hän yritti soittaa Keimon kännykkään, mutta Keimo ei vastannut enää.
"Se jätti mut oikeasti", Minttu ei uskonut sitä alkuunkaan. Miten heidän onnensa, näin luonnollisen asian takia meni poikki?

"Voi tyttö pieni, kyllä sä selviät", Netta yritti lohduttaa Minttua.

"Viis Keimosta. Isin kanssa me rakastetaan sun pikkusta, niinkuin suakin", Netta silitteli Mintun masua, mutta sekään ei saanut Minttua hymyilemään.

Tapansa mukaan, Minttu kuitenkin jatkoi ruoanlaittoa.
"Minttu, mä voin kyllä laittaa ruokaa. Mene sinä vain lepäämään, pieni", Netta ehdotti huolestuneena.
"Kyllä mä pärjään", Minttu uskotteli.

Oikeasti Minttu oli ihan hajalla. Hän kuuli edelleen Keimon lausumat sanat päässään. Kaikki ne vihaisena huudetut huudot, koskien Minttua ja vauvaa. Ne satuttivat. Mutta silti, joku osa Mintusta kaipasi Keimoa takaisin.

Onneksi Mintulla oli Björn. Hänelle hän sai kertoa kaiken, mikä vähänkin harmitti.
"Ihanaa kun tulit", Minttu huokaisi.

Mintun kerrottua Björnille koko jutun, Björn oli Mintun puolesta vihainen Keimolle.
"Miten se ees pysty tekemään sulle noin? Sähän oot raskaana, ja se lapsi olis voinu tulla kesken pois siitä järkytyksestä!" Björn ihmetteli järkyttyneenä.
"Sitähän se toivoki", Minttu alkoi taas itkeä.

Björn tuli tapaamaan siitä lähtien Minttua päivittäin ja yritti tätä saada ajattelemaan jotain muuta. Hän halusi olla ystävänsä tukena.

Keimo ei kuitenkaan unohtanut Minttua. Hän kävi lähes joka ilta kaatamassa heidän roskiksensa.
"Vitsin ämmä! Tässä sulle!" Keimo tuhahti, ja potkaisi roskiksen kumoon.

Björnin ystävyyden ansiosta, Minttu oli taas alkanut elää normaalia elämäänsä...

...josta myös Paukku oli tietoinen.

"Mä oon niin onnellinen siitä, kun Mintulla on noin luotettava ystävä", Netta huokaisi onnellisena, istuessaan miehensä kainalossa.
"Niin, hän alkaa vähitellen päästä yli koko miehestä", Antero totesi.

"Sinusta minä en ota eroa ikinä", Antero tunnusti ja sai Netan hymyilemään.
"Voi kultaseni. Ei tulis mieleenkään", Netta jatkoi.

Välillä oli parempia, ja välillä taas huonompia päiviä. Parempina Minttu ei miettinyt Keimoa ollenkaan, kun taas huonoimpina hän itki yötä päivää.

"Mä en jaksa enää tätä! Mun naama näyttää ihan hirveeltä, jos mä jatkan näin. Enää mä en sen miehen perään itke yhtä kyyneltäkään", Minttu päätti, ja pesi naamaansa kyynelistä.

Hän päätti piristyä, olihan hänellä mitä ihanin uutinen sisällään ♥

Kuten jo usean kuukauden ajan, Björn oli Berryillä taas päivällisellä.
"Miten sä oikeesti jaksat mua? Mä aina kerron mun huolista sulle, enkä välttämättä oo aina sitä piristävintä seuraa", Minttu naurahti kummastuneena.
"Päin vastoin. Sä et tiiäkkään kuinka mukava on nähdä sun nousevan tuosta surusta. Sähän oot vahva nainen!" Björn naurahti.
"Ja sä mitä parhain kuuntelija!" Minttu sanoi onnellisena.

Björn oli otettu. Hän ei arvannutkaan, että hänestä oli Mintulle noin paljon apua.

Kun taloon oli palaamassa taas lähes normaali arki, Antero aloitti kuntoilun. Ylennystä varten tietenkin.

Björnin saatua Minttu taas hymyilemään, hän päätti piristää välillä vauvaakin. Minttua nauratti.

Viimeisenä kuukautena Minttu ei enää pystynyt hoitamaan päivittäisiä askareitaan.

Vaikka Keimo ei enää asunut Berryillä, hän silti säilytti lenkkipolkunsa, joka kulki Berryjen talon edustalta, ihan vain kiusatakseen Minttua.

Björn oli taas tullut Berryille lähes aamusta. Hän tiesi Mintun raskauden edenneen niin pitkälle, että hänestä olisi apua enemmän ruumiillisesti, kuin henkisesti, joten siivoili ihan mielellään paikkoja.

Ennen kotiin lähtöä Björn kuitenkin päätti mennä tapaamaan vielä Minttua.
"Ai, sä oot tullu taas käymään?" Minttu kysyi yllättyneenä.
"No joo, eihän susta oo tuossa kunnossa kodin hengettäreksi", Björn naurahti.

Minttu nousi seisomaan ja halasi miestä.
"Ei sun nyt kuitenkaan olis tarvinnu meille tulla siivoamaan. Kyllä äiti ja isä olis sen hoitanu", Minttu naurahti.
"No, hädässä ystävä tunnetaan, vai mitä?" Björn hymyili.
"Sut tuntee kyllä ihan muutenkin. Mee nyt kotiin sinäkin lepäämään. Kellokin on ties kuinka paljon. Kiitos paljon taas avusta. Oot kultanen", Minttu sanoi.
"Eipä mitään."

"Pidä huoli, ettei äitis rehki liikaa", Björn kuiskutteli vauvalle...

...jonka jälkeen lähti kotiinsa.

"Mitäs luulet. Tuleekohan noista kahdesta joskus pari?" Antero kysyi silmää iskien.
"En usko. Minttu sanoi mulle yks päivä, ettei hän aloita mitään suhdetta. Edellinen oli liian raskas", Netta sanoi, jonka jälkeen Antero nyökkäsi. Olihan se niinkin.

Mintun synnytys koitti tasan yhdeksän kuukauden päästä Mintun ja Keimon häistä. Onneksi Björn oli sattunut paikalle, ettei Mintun yksin tarvisi synnyttää.
"Björn auta, tää sattuu!" Minttu huusi lapsen pyrkiessä ulos.

Björn asettui eturintamalle. Antero ja Netta turvasivat selustan.

Usean tunnin jälkeen, Mintun jalat tuntuivat pettävän alta.

Kaiken sen tuskan jälkeen, maailmaan syntyi suloinen poikavauva ♥

"Huh huh, vihdoinkin se on ohi", Björn vilvoitti itseään. Olihan eturintamalla aika rankkaa ;D

Kaikki tulivat innoissaan katsomaan uutta perheenjäsentä.
"Voi miten suloinen!" Björn huusi haltioissaan.

"Me tehtiin se, me tehtiin se, me..."
"Sä mitään tehny. Minttu sen ihan itse synnytti", Netta naurahti miehelleen, joka meinasi ottaa synnytyksestä kunnian itselleen :D


"Mikä sille sopisi nimeksi?" Minttu kysyi Björniltä, joka katsoi Minttua hämmästyneenä.
"Miks sä multa sitä kysyt? Sun lapsihan se on."
"Mä haluan, että se saa nimen, minkä mun paras kaveri on ehdottanu", Minttu hymyili.


"No miten olis Oliver?" Björn ehdotti.
"Se sopii mainiosti", Minttu hymyili liikuttuneena.

*Kiitos Evening:lle nimestä ♥*


Pienestä Oliverista tuli Björnille tosi tärkeä. Mintun ollessa uupunut raskaudestaan ja isovanhempien ollessa töissä, Björn tuli Mintun avuksi lapsen hoitoon.

"Mä en voi uskoa todeksi, että mä oon nyt äiti pienelle pojalle", Minttu hymyili onnessaan, katsoessaan pientä nukkuvaa vauvaa kehdossaan.

Tähän väliin talon pohjapiirros...

...ja kuvaa koko talosta. Jatkuu -->

Kiitos Keimon, roskiksessa asustelevat ötökät löysivät tiensä Berryjen pihaan.

Vaikka Minttu yritti tehdä mahdollisimman paljon kaikkea unohtaakseen Keimon, ei hän siihen kyennyt. Itku tuli aina välillä pintaan.

Onneksi Mintulla oli Oliver :')
"Äidin rakas."

Isovanhempien onni senkun vain jatkui.

Netta kulki nykyään töissä näinkin hienolla autolla! ;) Päiväpalkka 2 100§ :o

Mintun ollessa kotona kahdestaan isänsä kanssa, heillä syntyi syvällisiä keskusteluita.
"Miten se Björn ravaa täällä melkein jokapäivä? Veikkaisimpa, että mies on rakastumassa suhun", Antero totesi Mintulle.
"No eikä, me ollaan vaan kavereita", Minttu sanoi vaivautuneena. Ei hän voinut olla ajattelematta, etteikö Björn olisi komea ja aika ihanakin, mutta suhdetta nainen ei halunnut.

"Siitä miehestä tulis sulle oiva puoliso", Antero kiusasi.
"Isää..." Minttu naurahti ja pyöritti päätään.

"Ei kun ihan tosi. Harkitse edes asiaa. Komea ja erittäin mukava mies", Antero jatkoi ja iski silmää.
"No okei, mä mietin sitte. Mut me ollaan ihan totta vaan kavereita, eikä ystävyys toimi, jos siihen muodostuu suhde", Minttu huokaisi kyllästyneenä, mutta samalla huvittuneena.

Aina kun Minttu vei roskia ulos, pönttö oli kaatunut ja Keimo hiippaili parinkymmenen metrin päässä paikasta.

Mintun ollessa kotona, hän teki tuttavuutta uusiin naapureihin. Ystävät oli se, mitä hän nyt tarvitsi.

Netta ompeli aikansa kuluksi äidiltään perimällä ompelukoneella. Se oli helmpompaa, kuin Netta olisi uskonut.

Minttu sai rauhassa viettää aikaa parhaan ystävänsä kanssa...

...kun Oliver oli niin rauhallinen lapsi, joka nukkui koko yön, heräämättä välillä ollenkaan.

Haha, näyttää ihan siltä, niinkuin Netta kaatais noita muroja suoraa Paukun suuhun :D Sanokaa sit, jos mä hössötän tosta Paukusta liikaa. Se on musta vaan nii söpö!

Oliver oli isovanhempiensa suosikki.

Jokainen melkein kilpaa halusi hoitaa poikaa. Monesti Minttu ei ehtinyt hoitaa vauvaa ollenkaan, kun kaikki muut olivat täyttäneet Oliverin tarpeet :D

Oliverin syntymäpäivänä Minttu heräsi keittiöstä kuuluvaan kolinaan ja vaatteet puettuaan löysi Björnin sieltä laittamasta aamupalaa.
"Björn, miks sä... Miks sä et nukkunu tänään vähä pitempään ja tullu vaikka sitten illemmalla käväisemään?" Minttu ihmetteli.
"No, onhan tänään pojan synttärit, ja sitä paitsi, mä haluan olla avuksi", Björn sanoi viattomana ja jakoi lautaset pöytään.

Minttu ja Björn juttelivat mistä tahansa asiasta, jopa vaippojen vaihdosta. Netta ei enää meinannut uskoa Mintun väitettä siitä, etteikö hän pitäisi Björniä muunakin kuin ystävänä.

Antero kärsi kovista selkäkivuista välillä. Silloin mies otti vähän rennommin ja piti töistä vapaata.
"Tätä se vanhuus sitten teettää."

Illalla Oliverin syntymäpäivä koitti. Paikalla olivat kaikki muut paitsi Björn, joka ei työvuoronsa takia päässyt Berryille juhlimaan.

Noin ne vaan kasvaa :D Muodonmuutokseen! ->

Tässä kasvokuvaa pojasta. Aika paljon isänsä näköinen, mutta erittäin suloinen :3

 ~~~~~~~~
Siinäpäs se osa sitten :) Toivottavasti oli odottamisen arvoinen! Osassa kuvat ja teksti saattoivat hieman töksähdellä, mutta toivottavasti se ei haitannut lukemista!
Kommentteja ♥

~Napu