Noniin, eli siis. Tässä näköjään kävi silleen, että teinkin uuden osan ennen uutta sivupohjaa. En vaan yksinkertaisesti enää malttanut olla julkaisematta tätä osaa! Pääsen määki sit pelaa eteenpäin Berryjä x) Ehkä mä sen jouluisen sivupohjan tässä vielä ehdin tekaisemaan :D Pahoittelen vielä tässäkin, etten ole ehtinyt lukemaan teidän osianne... Koulussa on nyt niin kova kiire, ettei ole edes Simsiä ehtinyt ajattelemaan :/ Toivon että ymmärrätte! Pelailen ja kirjoittelen sekä luen aina, kun siihen on aikaa, joten en osaa sanoa, milloin seuraava osa ilmestyy. Mutta nyt, osaan! ;)

Antero ja Netta pyysivät lapsia kokoontumaan olohuoneeseen, kertomatta syytä moiseen järjestelyyn.

Kielo ja Timo odottivat jännittyneinä vanhempiensa asiaa, vaikka heillä oli jonkinlainen arvaus siitä, mitä he saisivat pian tietää.

Minttu sen sijaan oli ihan ulalla, eikä osannut mitenkään arvata tilanteen tarkoitusta.
"Ville, miks sä hymyilet tolleen? Miks meidän pitää istua tässä?" Minttu kyseli kärsimättömänä veljeltään, joka vain hymyili omahyväisenä.

"Jospa Minttu kuuntelisit asiamme, ennenkuin mietit asiaa sen enempää. Eli siis, olemme valinneet perijän, joka perii tämän tontin, halutessaan käy yliopiston tai osan sitä, jonka jälkeen hänellä on velvollisuus jatkaa tätä sukua." Antero naurahti, mutta vakavoitui sitten. "Ja suvun jatkumisella tietenkin tarkoitamme sitä, että perijä hankkii itselleen puolison, ja hänen kanssaan suvun jatkajia."
"Päätös oli vaikea, mutta olemme tyytyväisiä päätökseemme, ja uskomme, että valitsemamme perijä pystyy ottamaan tämän tehtävän vastaan." Netta hymyili.

Mintun mielestä tilanne ei ollut yhtään juhlava. Hän oli kiusaantunut moisesta istumisesta.
"Ville, miks äiti ja isä kattoo mua?" Minttu kysyi arasti.
"Ehkä ne on valinneet susta perijän?" Ville ehdotti hymyillen.

"Onko se totta?" Minttu varmisti.
"Aivan, perijä olet sinä, Minttu", Antero julisti juhlallisesti. Mintun silmiin kirposivat onnen kyyneleet ja tyttö ponkaisi sohvalta ylös.

"Voi äiti!" Minttu hihkaisi ja halasi Nettaa, joka rutisti tyttöä iloisena.
"Onnea perijälle!"

Netan päästettyään Mintun halauksestaan, Antero halusi myös onnitella perijäänsä.
"Onnea kamalasti Minttu! Toivottavasti otat tehtävän vastaan", Antero sanoi ääni hiukan väristen.
"Tottakai mä otan! Mä oon aina unelmoinu perijän paikasta, enkä voi vieläkään uskoa, että minut on jo valittu perijäksi! Kiitti iskä!" Minttu vuodatti onnessaan, johon Antero vain naurahti. Perijän valinta osui siis nappiin.

Minttu halusi olla perijä, joka käy yliopiston ennen perhe-elämää, joten päätti mennä tilaamaan taksin opistolle.

Mintulle myönnettiin stipendi, sekä paikka Sim-Cityn yliopistolle.

Netta vaihtoi trendikkäimmät kuteensa, ja lähti Mintun mukaan opiskelemaan. Hän kaipasi yliopisto elämää, eikä uusi ammatti olisi pahitteeksi.

No ei nyt sentään :D Nettaa tultiin hakemaan samaan aikaan töihin, joten siksi he lähtivät yhtä aikaa ;D

Minttu nousi epävarmana taksiin. Tästä se alkaa!

Vasta taksin kaarrettua pois näkyvistä, Antero tajusi tilanteen. Hän näkisi Mintun vasta pahimmillaan neljän vuoden päästä. Miehen silmät kostuivat ja hän toivoi salaa, ettei Minttu haluaisi jatkaa loppuun yliopistolla.

YLIOPISTOLLA:

Minttu nousi taksista usean tunnin ajomatkan jälkeen. Mintun ottaessa tavaransa autosta, taksi kaarsi nopeasti pois näkyvistä. Paluuta ei enää siis olisi.

Määrätietoisena Minttu päätti kuitenkin astua sisään. Asuntola oli todella iso. Onneksi huoneet oli numeroitu, ettei tulisi epäselvyyksiä huoneista.

Minttu oli palloillut käytävillä jo tovin, etsiessään huonettaan.

Viimeinen käytävänmutka tuotti kuitenkin tulosta.
"Tuon täytyy olla numero kahdeksan", Minttu ajatteli onnessaan ja varasi huoneen itselleen.

"Olikohan tää nyt sittenkään fiksu idea tulla tänne yliopistoon? Eihän täällä oo yhtään tuttuja", Minttu harmitteli itsekseen ja istahti tylsistyneenä sängylle.

Kauaa ei Minttu jaksanut sängyssä istuskella ja harmitella tilannetta. Ei asioiden harmittelu nyt auta. Ehkä huoneen remontti piristäisi?

Tuumasta toimeen, tältä Mintun huone näyttää uudistettuna :)

Minttu otti itseään niskasta kiinni ja päätti valloittaa yhden opiston koneista pääaineen valitsemiseen. Aikansa selattuaan esittelyitä, Minttu päätti valita psykologian.

Perijän olisi käytävä yliopisto kunnialla, joten opiskelurauha oli taattava.
"Hei, mitä sä teet? Miks sä kiinnität tollasta sun oveen?" Anni ihmetteli Mintun toimia.

"No tuota, mä vaan sitä et... Hei mihin sä katosit?" Minttu ihmetteli.

"Haha, onneksi kukaan ei tiedä, että mä pystyn kulkemaan ovien läpi! Muahan ei tuollaiset kyltit pidättele!" Anni ajatteli omahyväisenä, saapuessaan oven läpi Mintun huoneeseen.

Löydettyään naikkosen huoneestaan, Mintulla paloi hermot sillä punaisella sekunnilla.
"Mitä ihmettä?! Mä pistän huoneeni oveen kyltin, ettei tänne saa tulla, ja tullessani huoneeseeni, mä löydän SUT täältä? Ala kuule laputtaa ja vähän äkkiä!" Minttu vaahtosi ja huitoi käsiään minkä ehti. Anni katsoa napitti Minttua typeränä...

...Mutta lähti kuitenkin kiltisti huoneesta.
"Hei tota, anteeks. Ei mun pitäny tollee..."
"Pah, mitä turhia. Kyllä mä sen tiesin, että tollaset hienohelmat ei halua huoneeseensa ketään muita", Anni naurahti ja keskeytti Mintun anteeksipyynnön.

"Mun on vaihdettava asennetta! En mä saa koskaan täältä kavereita, jos käyttäydyn näin!" Minttu tsemppasi itseään, samalla, kun tutkaili uutta tukkaansa peilistä.

Ja tuumasta toimeen. Lähtiessään käytävälle, Minttu tervehti uusia tulokkaita hymyillen kauniisti ja yllättäen, sai aina iloisen ilmeen ja vilkutuksen takaisin.

Ensimmäiset luennot alkoivat samana päivänä, joihin Minttu päätti lähteä reippaalla mielellä. Ehkei siellä olisikaan niin kamalaa?

Luentojen jälkeen Minttu päätti mennä uudistamaan hiukan vaatekaappiaan. Näissä vaatteissa hän ei tulisi kulkemaan enää päivääkään!

Netta ja Antero olivat antaneen Mintulle paljon rahaa, joten sillä sai vaatteen jos toisenkin.
"Kiitos ja hyvää päivänjatkoa!" Myyjä toivotti ja Minttu hymyili takaisin vastaukseksi.

Yksityisyyden vuoksi, Minttu ajatteli ostaa itselleen kännykän. Yleisellä puhelimella ei kovin henkilökohtaisia asioita puhuttaisi, joten seteli sujahti Mintun kädestä sulavasti automaattiin.

"Soittaisipa Keimo*. Olis ihanaa kuulla sen ääni pitkästä aikaa", Minttu huokaisi pieni hymy huulillaan katsoen uutta puhelintaan.

*Keimo on siis se Mintun "poikaystävä" josta oli mainintaa viime osassa :D Silloin vaan en muistanut poikaparan nimeä *nolo*

Puhelinkaupan myyjä yritti ilmeisesti iskeä Minttua tai jotain? :D

Kun kaupat oli kierretty, Minttu päätti suunnata askeleensa takaisin asuntolalle.

Asuntolalle päästyään, Minttu vaihtoi nopeasti vaatteensa ja tytön mieli piristyi heti. Mitäs pidätte? :)

Useamman kuukauden opiskelun jälkeen, Minttu oli jo tottunut päivärytmiin. Luennot alkoivat yleensä iltapäivällä, joten aamupäivällä ehti kirjoittaa esseitä.
"Ei täällä nyt ihan kamalaa olekkaan", Minttu ajatteli pakertaessaan essettä.

Eräänä päivänä, Mintun kohottaessaan taitojaan logiikassa, hän kuuli tutun äänen ulkoa. Ikkuna oli auki, joten ääni kuului erittäin selkeästi.
"Niin, että Minttu Berry siis opiskelee täällä?"
"Joo, niin opiskelee." Kuului keskustelua pihalta.
"Tuo ei voi olla totta", Minttu ajatteli, ja keskeytti pelinsä.

Totta se kuitenkin oli. Minttu hiippaili lasioven taakse, ja huomasi tutun äänensä tuottajan, Keimon.
"Mitä ihmettä Keimo tekee täällä?" Minttu ihmetteli ääneen.

*Huomioikaa myös asiasta kiinnostunut keittolan rouva :D*

"Niin tosiaan, Minttu on tuolla ovella ja katsoo tänne päin", Mira kailotti kovaan ääneen.
"Hei, hei, hei... Nyt oikeesti! Mä pidän matalaa profiilia!" Keimo hyssytteli, joka sai Miran vain nauramaan asialle.

"Jos sä oikeesti huijaat, mä listin sut", Keimo heitti puoli vitsillä.
"Asia sovittu. Mutta jos mä oon oikeassa, niin tarjoudutko tekemään mun esseestä yhden pätkän?" Mira ehdotti ja iski silmää.
"Sovittu. Mutta vain, jos Minttu tosiaan on siellä". Keimo sanoi ja kääntyi ympäri.

"No, mitäs mä sanoin? Mun essee on sitte tossa pöydällä. Kiitos vaan!", Mira naurahti ja kipitti sisälle, jättäen nolostuneen Keimon yksin terassille.

Miran poistuttua paikalta, Minttu syöksyi suoraan Keimon syliin.
"Mä oon niin kaivannut sua! Ihana nähdä!" Minttu hihkui onnesta, keinuessaan Keimon käsivarsilla.
"Samoin sua!" Keimo sanoi onnessaan.

"Mikset sä oo vastannu mun puheluihin? Oon ainaki miljoona kertaa yrittänyt sulle soittaa." Minttu kysyi hiukan huuli mutrulla.
"No, piankos se asia on korjattu", Keimo sanoi pilkettä silmäkulmassa.

Hetkenpäästä Keimo oli kietoutunut Mintun ympärille ja suuteli tätä intohimoisesti. Minttu ei kuitenkaan ollut vielä valmis tällaiseen, joten keskeytti suudelman.

"Anteeksi, mutta mä en oo valmis tähän, vaikka pidän susta tosi paljon. Mun on saatava opiskella rauhassa", Minttu sanoi harmissaan.

"Mutta kulta, sähän sanoit, että sulla on ollut mua ikävä? Hei, tuus tä..." "Keimo, mä oikeesti tarkoitin mitä sanoin. Mutta mun on opiskeltava kunnolla, eikä siitä tuu sillon mitään, jos me annetaan tunteillemme valta. Ja sitä paitsi, mun luento alkaa ihan just", Minttu sanoi pettyneenä hänkin, mutta joku raja oli laitettava.

"No, kyllä mä jaksan odottaa sua. Kivaa luentoa!" Keimo toivotteli hymyillen, Mintun hymyillessä takaisin.

Keimo päätti Minttua odotellessa kirjoittaa lopputyötä hiukan eteenpäin. Matikka oli hänelle ollut aina helppoa, joten se siis oli hänen pääaineensa.

Minttu kaipasi rauhaa, häntä jännitti aina tulevat tentit, vaikka hän oli kunnialla ne aina suorittanutkin.
"Hei pupunen, teetkö mulle munalättyä huomenna aamupalaksi?" Joku random-opiskelija kysyi Mintulta, johon Minttu vain naurahti :D

Keimo ei luovuttanut helpolla, eikä myöskään random-opiskelija. Molemmat ravasivat neidon perässä ympäri asuntolaa :D Heillä oli kilpailu siitä, kuka pääsisi opiskelemaan Mintun viereen.

Onneksi Minttu osasi kuitenkin vain nauraa tilanteelle :D

Tähän väliin hauska kevennys :'DDD Taitaa olla tukalat paikat?

Keimo kuitenkin ehti aina ennen random-opiskelijaa Mintun viereen, joten mies lähti usein pettyneenä pois huoneesta.

Nuoret eivät vaihtaneet sanaakaan, kummatkin keskittyivät omiin tekemisiinsä.

Opiskelun lomassa Minttu viihdytti itseään tanssimalla. Se auttoi unohtamaan opiskelustressin ja sai Mintun muutenkin paremmalle tuulelle.

Vaikka asuntolan miehet kuolasivat Mintun perään, naisopiskelijat eivät pitäneet Mintusta lainkaan.
"Mä kuulin, kuinka rumasti Minttu kielsi Keimon hellyyttelyn. Ei se nulikka ansaitse Keimon kaltaista miestä". Mira tiukkasi Annille, joka vain nyökytteli.
"Se on tosi töykeä, ei päästä ketään huoneeseensa", Anni jatkoi. Kumpikaan ei kuitenkaan tiennyt Mintun läsnäolosta.

Minttu päätti olla välittämättä, vaikka kieltämättä moinen syrjintä satutti. Tyttö ei antanut kuitenkaan moisen häiritä, joten kirjoitti lopputyötään eteenpäin.

Minttu oli miettinyt kuitenkin Miran sanoja, ja päätti tehdä asialle jotain, kun Keimo ja hän ajautuivat samaan pöytään syömään.

"Hei, tota... Voitaisko me jutella huomenna illalla? Mulla on päivällä tentti, niin ajattelin, että sen jälkeen. Miten olis kahdeksalta, sohvilla?" Minttu ehdotti varovasti.

Keimo mietti hetken, mutta vastasi sitten. "Tottakai se sopii, mä oon jo odottanutkin, että milloin sä haluat jutella meistä. Onnea tenttiin!" Minttu huokaisi helpotuksesta ja hymyili Keimolle.

Minttu päätti mennä aikaisin nukkumaan, että ehtisi lukea vielä tenttiin seuraavana päivänä.
"Moi!" Minttu tervehti iloisesti tyttöä, johon törmäsi ensimmäisenä päivänä asuntolalla. Tyttö kuitenkin käänsi vain kasvonsa pois ja yritti sohvilla olevista opiskelijoista etsiä häntä tervehtinyttä.

"Kiitti huomaavaisuudesta", Minttu sanoi ohimennen ja tallusti huoneeseensa.

Minttu oli uupunut, joten sänky suorastaan kutsui häntä nukkumaan. Huomenna olisi raskas päivä, joten siihen täytyi valmistautua sen mukaisesti.

Keimo ei ymmärtänyt Minttua.
"Mikä ihmeen juttu se nyt on, ettei me voida olla normaalisti yhdessä? Mä rakastan sitä, ja se rakastaa mua, vaikka ei sitä mulle nyt oo sanonutkaan. Mintun takiahan mä täällä olen, en mä oikeesti haluais opiskella. No, huomenna mä koitan puhua sen järkiinsä", Keimo ajatteli nukkumaan mennessään.

Seuraavana päivänä Keimo päätti kuitenkin mennä luennolleen, sillä edelliseltä hän oli myöhästynyt. Eihän hän halunnut lentää asuntolasta ulos, miten hän sitten voisi tavata Minttua?

Heti herättyään, Minttu kaivoi tottuneesti alimmalta hyllyltä tenttikirjansa.

Minttua kiinnosti psykologia, joten ei ihme, että tyttö lukee tentteihin hymyssä suin.

Aika kuitenkin vierähti kirjan parissa nopeasti, joten tenttiin oli lähdettävä. Oli sitten vaatteet päällä tai ei :D

"Mihin sä oot menossa pyjama päällä?" Keimo naurahti nähdessään Mintun vähäpukeisena.
"Tenttiin, nähdään illalla!" Minttu naurahti nolona ja jatkoi matkaansa.

Keimo vietti aikaansa uusien ystäviensä kanssa, odotellessaan Mintun saapumista.

Mintunkin tentti oli ohi, ja neito saapui pyjamassaan asuntolalle. Minttu huomasi kellon näyttävän varttia vaille kahdeksaa, joten hän meni valmistautumaan.

Minttu odotteli Keimoa sohvalla muutaman minuutin, jonka jälkeen Keimo saapui pari minuuttia yli kahdeksan sovitulle paikalle.
"Noniin, mistä sä haluaisit puhua?" Keimo aloitti keskustelun.

"Niin. Mä oon koittanu miettiä, miten mä selittäisin tän jutun sulle. Tää on tosi vaikee", Minttu sanoi huultaan purren.
"Anna tulla vain, mä yritän pysyä perässä", Keimo rohkaisi ja sai Mintun puhumaan.

Minttu selitti juurta jaksaen sen, että hän haluaisi aloittaa sellaisen ihmisen kanssa suhteen, joka olisi valmis jatkamaan hänen kanssaan sukua opintojen päätyttyä, ja olla näin perijän tukena. Keimo katseli Minttua ihmeissään.
"Sehän olis kunnia tehtävä, olla perijän puolisona", Keimo sanoi. Hän oli otettu. Mintun suu levisi hymyyn.

Hetken päästä pari istui vieretysten sohvalla, molemmilla hymy korvissa.

"Sä siis olisit valmis mun kanssa..." "Tottakai olisin! Mikään ei olis ihanempaa, kuin elää sun kanssa ihanaa elämää kahden", Keimo hymyili ja silitteli Mintun hiuksia. Heidän vieressään istuva opiskelija häiriintyi parin kuhertelusta, joten nosti kytkintä :D

"Mä oon niin onnellinen, että mä saan sun kanssa..." "...Jakaa sun perijän paikan. Tiedän. Innoissani mäkin olen. Rakastan sua", Keimo kuiskasi, ja antoi suukon Mintulle. Tällä kertaa Minttu ei pistänyt vastaan. "Niin mäkin sua", Minttu sanoi. Tyttöä jäi vaivaamaan Keimon toive kahdestaan elämisestä. Kyllähän heidän lapsia oli saatava? No, ehkä se vain johtui siitä, että Keimo oli niin onnellinen, eikä kukaan nyt kesken opiskeluja ajattele suvun jatkumista. Ainakin niin Minttu ajatteli.

~~~~~~~~~~~~~~~
Noniin, siinä se osa olikin :) Toivottavasti tykkäätte! Mä en ole varma milloin seuraava osa tulee, mutta en usko, että kovin kauaa siihen menee. Tekee mieli jatkaa pelaamista :p

Kommentteja ♥

~Napu