Heii kaikki lukijani! Olen saanut uuden osan teille luettavaksi :) Osa ei ole kovin pitkä, mutta jätän sen sitäkin ärsyttävämpään kohtaan ;) Oli HIUKAN kröhöm ongelmia tuon photobucketin kanssa, kun mokoma muuttunut... No mutta ehkä tästä selvitään! Ja kuten lupasin, osan saatte ennen kuin joulukuu vaihtuu ;D kiitos teille kaikille vielä edelliseen osaan kommentoinnista <3 Eipä sen enempää, menkää lukemaan!


"Mitäköhän äiti nyt sanoo? No tuskin ne huomaa, kun ei ne muutenkaan mua huomaa, vaikka leikkasinkin näitä vähän lyhyemmäksi", Netta mietti ja katseli itseään vessan peilistä.


"Nettaa! Olet ollut siellä jo yli puoli tuntia! Muillakin on hätä, nyt ulos sieltä!" Meri huuteli oven takana.
"Pahus, ja mä kun luulin, että olin ainut joka oli hereillä", Netta parkaisi ja puraisi säikähdyksessä sormeensa.
"Joo, mä tulen!" Netta huusi ja siivosi leikatut hiuksensa roskiin.


Netta astui vessasta ulos ja Meri odottelikin jo oven takana.
"He-hei mummi. Mä luulin että sä nukut niin siks en ka..." Netta aloitti, mutta sitten Meri käveli lähemmäs ja Netta keskeytti lauseensa.

"Mitä sinä olet mennyt tekemään hiuksillesi?! Nehän oli paljon pitemmät kun viimeksi nähtiin, eikä siitä ole kuin pari tuntia!" Meri puhui ankaralla äänensävyllään.
"Eeh, e-en mä leikannu, kun vaan tän verran..." Netta selitteli vaivautuneesti ja näytti käsillään, kuinka paljon leikkasi.

Meri katseli Nettaa tuimalla katseellaan jonkun aikaa.
"Pitäisikö tästä kertoa vanhemmillesi? Olit paljon tottelevaisempi lapsena!" Meri torui.
"E-e-eei saa kertoa! Miten hiusten leikkaaminen tottelevaisuuteen vaikuttaa? Ei mua kukaan oo kieltäny", Netta puolusti itseään.

"Voi tyttö, tyttö... Pelkäämpä ettei tästä seuraa mitään hyvää, vaikka eivät nuo hiukset pahalta näytäkkään. Vanhempasi eivät silti taida pitää ideastasi..." Meri pohti ja laski äänenvoimakkuutensa lähes normaaliin.

Netta käveli rivakasti kauemmaksi Meristä.
"Sittenpähän eivät pidä, en mäkään kaikesta pidä mitä ne tekee mulle!" Netta sanoi ja sujahti huoneeseensa.

Ella oli herännyt odottamaan alkavaa koulupäivää.

Vilma ja Toivo ovat autuaan tietämättömiä aamu yöllisistä tapahtumista.

Netta heräsi, kun muu perhe kolisteli niin kovin. Hänen ajatuksensa olivat sekavat. "Mitä jos mummi olikin oikeassa? Mitä jos mä saan kauheet saarnat nyt?"

Netta käveli normaaliin tapaansa yövaatteisillaan olohuoneeseen.
"Mitä sun hiuksille on tapahtunu?" Ella katsoi Nettaa kysyvästi, mutta ei saanut vastausta.

Sohvalle istahdettuaan Netta alkoi selittää. "Ella oikeesti et nyt kerro! Mä oon isompi ja vanhempi kuin sä, joten sun ei tarvi kertoa kaikkea eikä se sitäpaitsi ees kuulu sulle".
"Ja sehän nähdään", Ella myhähti ja huusi kuuluvasti äitinsä paikalle.

Vilma saapui paikalle kuin salama, ja katsoi Nettaa kauhistunut ilme kasvoillaan.
"Hei äiti", Netta sanoi ja väänsi tekohymyn naamalleen.
"Sinä tulet nyt tuonne juttelemaan, HETI!" Vilma sanoi ja meni "keittiöön".

Netta kuuliaisena seurasi tietenkin perässä.
"No mitä?" Netta aloitti. Vilma vain katsoi Nettaa ja hänen hiuksiaan.

"Nyt neitiseni olet mennyt liian pitkälle! Ajattelin, että kun olit lapsi niin sinun tottelemattomuutesi johtui vain siitä, että muutut fiksummaksi, kun kasvat isommaksi, mutta ei! PAHENI VAIN!" Vilma vaahtosi. Netta katsoi vain hiljaa vierestä.


"Mitä ihmettä olet tehnyt hiuksillesi!? En ole sinuun yhtään tyytyväinen, enkä kyllä koskaan pahemmin ole ollutkaan! Aina Ellaa kiusaamassa, kuriton teini!" Vilma saarnasi.

Vihdoin Netta sai suunsa auki. "E-en mä leikannu kun tän verran".
"Älä selittele! Se ei nyt auta. Et saa mua paremmalle tuulelle ja turhaa kuvitellakkaan olevasi perijä!" Vilma sanoi ja käänsi päänsä pois Netasta.

"No kenestä sitten muka vois tulla perijä jos ei musta tai Oivasta?" Netta korotti jo hiukan ääntään.
"En sanonut, etteikö Oivasta voisi tulla. Mutta sinusta ei AINAKAAN! Ella ja Oiva ovat perijä-äänestyksessä!" Vilma kuulutti.

Silloin Netan pinna paloi lopullisesti.
"Vai että Ellasta perijä! Sä et ymmärrä ollenkaan, etkä oo koskaan ymmärtäny mua! Eksä ymmärrä yhtään, että millanen sä olet sun omalle ja sun OIKEALLE tytölles!" Netta sanoi vihaisesti ja kyyneleet kirposivat hänen silmiinsä.

"Sä et oo koskaan kuunnellu mua, etkä kysyny mitä mulle kuuluu tai ylipäätään välittäny mun olotilasta. Pääasia tuntuu sun elämässäs olevan se ELLA! Ella on huijannu teitä ja keksiny ne kaikki kiusaamiset. Mä en oo koskenu Ellaan pitkällä tikullakaan!!! Oon tehny aina sen läksyt niinkauan kuin muistan, ja silti mua syytetään kaikesta! Mä oon kyllästyny teihin, kun täällä ei oo yhtä ainoata ihmistä koko maan päällä, kuka mua rakastais tai välittäis mun tunteista, kun edes mun vanhemmat ei sitä tehtävää osaa tehdä!!!" Netta raivosi.
Silloin Vilmakin heräsi, mitä oli tapahtunut.
"Voi Netta, en mä oo tarkoittanu sitä noin, Netta rakas..." Vilma selitteli.

"ÄLÄ SELITÄ! Et SÄ mua rakasta! Kyllä se nyt on jo nähty moneen kertaan! Mulle on turha enää selittää mitään, mä en kuuntele, kun ei muakaan kukaan KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN ole kuunnellut. Ota vaan perijäksi se Ella, mä viis veisaan siitä kersasta. Sehän on sulle tärkeempi, kun omat lapses! Jos nyt noin kauheat saarnat saa yksien hiusten leikkaamisesta niin jo on markkinat!" Netta raivosi ja lähti ovet paukkuen huoneeseensa. Vilma jäi seisomaan suu auki, ja katsoi Netan perään.
 

Netta istahti sängylleen ja itki. Hän oli purkanut nyt kaiken pahan, mikä mieltä kalvasi, eikä aikonutkaan mennä tänään kouluun.

Toivo tuli Vilman luo, tämän jäätyä paikalleen.
"Mikä hätänä muru? Kaikki hyvin?" Toivo kysyi rauhallisella äänellään. Vilma kertoi kaiken, mitä Netta oli juuri sanonut hänelle.

"No voi rakas, kyllä se siitä. Sun pitäs vaan yrittää ymmärtää sitä lasta, niinkun mäkin oon aina tehny", Toivo sanoi ja halasi Vilmaa. Hetken Vilma oli Toivon halauksessa, mutta sitten rimpuili pois.

"Ai sä muka aina oot ymmärtäny sitä? Ihan yhtälailla sä oot tähän syyllinen niinku minäkin! En mä oo voinu tietää, että Netasta tuntuu se noin pahalta. Tyttö on ollut aina niin pirteä siitä huolimatta!" Vilma korotti ääntään.
"Väitäksä mua osasyylliseks?!" Toivo ärähti ja veti kätensä puuskaan.

"Väitän!" Vilma sanoi.
"Mä en käsitä teitä naisia!!!" Toivo sanoi ja veti itseään hiuksista.

"Mitä kestämistä siinä nyt muka sitten on? Onko sulla sitten muitakin?" Vilma sanoi äkäisesti.
"No ei ole hyvänen aika! Just tuota mä tarkotin! Te käsitätte kaiken väärin!" Toivo sanoi kyllästyneesti.

"Nyt sä meet puhumaan sille ja PISTÄT SEN KOULUUN hyvänen aika!" Toivo sanoi ja osoitti sormellaan Vilmaa.
"Ei se puhu mulle kuitenkaan..." Vilma hiljeni.

"No se ei oo mun ongelma, meen töihin", Toivo sanoi välinpitämättömästi ja paineli ulos.

Vilma siivosi ylimääräiset ruoat pöydältä.
"Mitä olenkaan mennyt tekemään? Kohta kaikki suuttuu mulle.." Vilma ajatteli mielessään.

Kun Vilma kääntyi ympäri, hän näki Netan näppäilevän puhelinta.
"Ne-Netta, jos me puhuttais?" Vilma sanoi hiukan haikeana.

Netta laski luurin takaisin paikalleen ja Vilma huokaisi helpotuksesta.

Vilma käveli lähemmäs Nettaa.
"Niin tuota, mä tiiän että mä oon kohdellu sua väärin ja säki varmaan tiiät, että äiti on oikeesti pahoillaan?" Vilma selitti. Netta katsoi vain Vilmaa sanomatta sanaakaan.

"Ollaanko me nyt sujut? Ja etkai sä oo lähössä mihinkään, kun vaihoit vaatteetkin? Eh..." Vilma selitti vaikeana saamatta vastausta.

"E-etkai sä oo yliopistolle lähössä, kun tossa pöydällä on lapulla sen nu-numero? Etkö sä voi odottaa, että saadaan selville perijä?" Vilma kyseli kaikkea hätääntyneesti. Netta vain katsoi Vilmaa, kuin ei kuulisikaan Vilman puhetta.

"No älä sitten vastaa äitille mitään, kun ei mitään voi sanoa! En mä nyt niin kaltoin sua ole kohdellu!" Vilma sanoi loukkaantuneena.

Netta kääntyi ympäri ja kurotti ottamaan puhelinta.
"Ja säkö meinaat nyt soittaa?" Vilma puheli hiljaa, ja elätteli mielessään ajatusta, että Netta ei tekisi sitä.


Netta näppäili yliopiston numeron luuriin. Vilma katsoi vierestä tutun numeron ilmestymistä puhelimen näytölle. Hän päätti olla puuttumatta asiaan, ei se muuttaisi mitään.

Netta esitteli itsensä ja kertoi kaiken tarpeellisen, opiskelupaikkoja oli jäljellä runsaasti, joten Netta otettiin sisään.

"Joo se käy hyvin, menen valmistautumaan. Kiitos hei!" Netta sanoi ja lopetti puhelun hymy kasvoillaan.

Meri tuli töistä ja oli ihan ulalla mitä tapahtuu.
"Mikä täällä on menossa?" Meri kysyi tyhmänä.
"Netta lähtee yliopistolle... He-hei hei..." Vilma sanoi ja vilkutti haikeana.

Netan lähdettyä ulos Netta katsoi Meriä itku kurkussa.
"Äiti...", Vilma aloitti.

Netta istui tympääntyneesti taksiin.
"Oletko aivan varma, että haluat lähteä yliopistolle?" Taksikuski kysyi.
"Olen, aivan varma", Netta sanoi ja kuski painoi kaasua.

...

"No kyllä se siitä, sinä tiedät itse, että olet tämän aiheuttanut joten et voi syyttää Nettaa. Me kaikki kohtelimme häntä väärin Ellan astuttua elämäämme. Kyllä meille tulee tilaisuus pyytää anteeksi", Meri lohdutteli itkevää Vilmaa.

YLIOPISTOLLA:

Tässä Netan sinertävä huone yliopistolla.

Netta astui huoneeseensa ja katseli vähän ympärilleen.

"Toivottavasti niille nyt tuli paljon helpompi elämä mun lähdettyä. Saakoon Ella periä ja jatkaa sukua vaikka ei edes kuulu sukuun..." Netta ajatteli mielessään hiukan loukkaantuneena.


"Netta rakas. Äiti rakastaa sinua" Netta kuuli korvissaan äitinsä sanomat sanat.
"Ei, en voi ajatella sitä, en voi!" Netta sanoi ja yritti unohtaa äskeisen mielestään.

"En vain voi, se ei ole totta..." Netta ajatteli ja puristi silmiään entistä enemmän kiinni.

Netta istahti koneelle ja päätti valita pääaineensa, että saisi jotain muuta ajateltavaa. Netta valitsi taideopin. Se oli kaikista mieluisin ja olihan Netalla ollut 10 kuvaamataidosta.

"Tästä tämä yliopisto-elämä alkaa...

...ja ainahan tämä kotona olemisen voittaa...Kai..."

~~~~~~~~~~~~~
Noin, siinä teille osa 8) Ajattelin perijän suhteen hiukan muuttaa tätä, ettei tule perijä-äänestystä niinkuin yleensä. Mitäs sanotte, eikö Netta ole aika selvä perijä?
Kommentoikaa toki <3
~Napu